Leffakaffe
31/12/2018
Hyviä päiviä
Tenavien kuva toimii vihjauksena ensi vuonna alkavasta "Kuukauden kortti"-teemasta. Tämän myötä haluan kiittää teitä kuluneesta vuodesta ja toivottaa:
Loistavaa vuodenvaihdetta ja Hyviä Päiviä ihan koko vuodeksi! 💖
22/12/2018
Kotikuvia 7
Keittiössä koriste, joka on tehty kahdesta liian ohueksi jääneestä paperimassasydämestä. Päällimmäisen olen värjännyt ruskeaksi kangasvärillä massavaiheessa. Koristeeksi liimattu minikakkupaperi, kanelitankoja, neilikkaa, pippuria ja yksi pähkinä. Tuoksuukin vähän joululle.💝
18/12/2018
Pussycathat
Olen viime päivinä tehnyt tilaustyönä aika m***a kissankorvapipoa ja pari ylimääräistäkin. Viimeinen meni tunti sitten ja nyt tämä homma loppuu. Jatkan taas joulun jälkeen. Ennakkovarauksia voi tehdä. Laitan tähän kuvia aiemmin tehdyistä, näistä voi valita, jos tuota paksua lankaa löytyy vielä. Pahoittelen, ettei löydy lasta eikä edes nukkea, jonka pää sopisi kuvaukseen. Tässä siis lasten pipot liian pienen nallen päässä. Lasten malli on kuitenkin sama kuin aikuisten ja korvat tulevat esiin, kun pipon vetää päähän. Hinnat 14,-/10,- (+ pk 2,20-3,-).
04/12/2018
Puodissa
Tänään toimitin Unelma Puotiin tuotteita, joiden kuvat lisään tähän. Laitoin myös maininnan tuotteiden omiin julkaisuihin. Ihanassa myymälässä kannattaa poiketa, tytöt tarjoavat nyt glögiäkin lämmikkeeksi 🤗 Kauempana asuvia palvellaan myös postitse. Tässä linkki puotiin: https://www.facebook.com/Unelmanpuoti/
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.
Kategoria
Nettisivu
Osoite
Pakkala
Vantaa
01510