Lipattomat

nautittu. Äijät kertoivat bändivirityksestäkin, mut basisti puuttui eli minä puutuin. Oltiin Paten kanssa jo läpituttuja alakoulusta saakka Littoisten hoodeilta. Minä, Pate, Timppa ja Pete oli pelattu fudista Kaarinan nappuloissa kyläjoukkueissa vastakkain ja edustusjoukkueissa yhdessä. Myöhemmin pelattiin lähinnä Kaapossa ja Litussa ja vähän muuallakin. Tomppakin pelasi fudista, tietenki Kaapos, oli vaan eri ikäluokkaa. Jalkapallo on aina ollut osa Lipattomia. Elämähän oli alkuaikoina osa lipattomia ja jalkapalloa. Ainakin suurelle osalle meistä. Hildeeni oli kiekkomiehii. Pelas se fudistakin - oli siinäkin ollut hyvä. Vähän myöhemmin jengiin tullut Paanukin tais pelata, ainakin Kuusiston nappuloissa, muuten taisi keskittyä nyrkkeilyyn ja vapaiden painojen nostoon. Yhteisiä soittomuistojakin oli kertynyt jo mittavasti yläaste-lukioajoista Kaarinassa, missä kaikki paitsi Hilden kävi koulunsa. Hildeeni oli turkulainen (asunut Littoisissa, pitää aina mainita). ”Kaikki” Kaarinalaiset ne kevätkonsertit Veitenmäen yläasteen asfalttipihalla sekä jumppasalissa muistaa (eikö?) ja bändit Sixskin (Tomppa/Hilden), Armed Force (Timppa/Pate) ja Sabby Rube / R.r.S.r (Oka). Sixskin ja Armed Force tekivät jonkinlaista uraakin siihen aikaan. Elettiin vuosia 1985 – 1991. Tulevat Lipattomat siis törmäsivät kaikenlaisten sattumien jälkeen (ja heti sen kostean Down Town illan jälkeen) talvella 1992 Kaarinan Nuorisoteatterin tiloissa Littoisten Verkatehtaalla. Littoinen oli silloinkin maailman napa – helmi p***an keskellä. Pitkäksi venyneinä viikonloppuina soitettiin ja ryypättiin – samalla rakennettiin Lipattomat orkesterin kivijalka. Naurettava nimi syntyi Peten, Paten ja Timpan läpänheitossa röökipaikalla. The eteen vielä ja läppä oli täydellinen. Nauratti vielä seuraavanakin aamuna. Lipattomat oli myös Kaarinan nuorisoteatterissa mukana parissa rock- musikaalissa. Häräntappoasetta vedettiin 60 näytöstä, muutama keikka Turun kaupungin teatterin päälavalla ja voitettiin Kultainen tuoli Mikkelin teatterifestareilta. Esiinnyttiin yksi viikonloppu Q-teatterissakin Hellsingis. Ilmapiiri oli luova – taidetta tehtiin vimmalla. Eka virallinen Lipattomat keikka oli Kaarinan Elofiestassa (Matti Nykänen (RIP) oli pääesiintyjä, samaa taustanauhaa käytti encoressakin, siis soitti samat biisit 2 kertaan) elokuussa -92. Silloin jo vedettiin Saunabiisiä. Siitä tuli se biisi mistä meidät tunnetaan, vaikka ei sitä siihen aikaan kukaan vielä osannut aavistaa. Biisi on Timpan käsialaa, niin kuin suurin osa Lipattomien omista biiseistä. Tehtiin C- kasetti heti jollain jeesuksen aikaiseilla 8- raiturilla. Tietenkin. Sitä C- kasettia sitten jokainen kopio kotona ihan Simona. Yli 300 niitäkin myytiin, kädestä käteen. Alusta asti meininki oli hyvin määrätietoista. Ei tarvinnut pitää mitään vitun tiimi-spiritti-hengen-kohotus- palavereita. Asenne soittamiseen ja esiintymiseen oli niin kohdillaan kuin se vain voi olla. Olisi puskettu läpi vaikka itkumuurin. Jonnekin kun päästiin soittamaan, niin vedettiin niin kuin se olisi elämän ensimmäinen ja viimeinen keikka samanaikaisesti. Oli niin saatanan perkeleen hauskaa. Oltiin tosissaan, m***a ei todellakaan vakavissaan. Se kyllä tarttui yleisöönkin. Joskus keikalle lähdettiin tunnin varoitusajalla. Kaikki kävi ja hyvin kävi. Keikkaliksoilla päätettiin tehdä omakustanne EP. Niin tehtiin. Kvintti- Studioon mentiin kesällä -93. Merenkylän Hessu ja Kerkolan Pate olivat puikoissa. 6 Biisiä ”into the Purkki” eli julkaisumuotoon 2 päivässä. Saunabiisi (Paha Ihminen), Oljenkorsi, Huomenna tahi Tänään, Blue Texas skies, Rodeo ja I`ve been searching. Samat biisit vedetään edelleen joka keikalla. Levystä tehtiin toinenkin painos ja kaik hävis maailmalle. 2000. Kädestä käteen. Se oli sitä oikeaa talkoohenkee. Ilman somea. Siitä alkoi sitten mukava nousukiito. Ohjelmatoimistodiili Well done Oy:n kanssa. Pasi Tamminen myi keikkoja ja samalla saatiin levydiili. Tehtiin sinkku (Hey Cowboy & Party Bar) ja sitten Ride With us levy v. 1995. 21 biisiä rykäistiin nauhalle päivässä. Minä ja toveri Tom äänitettiin basso/rummut 2 tunnissa. Absolutely live ja sitten alkoi dopingin otto. Sinkun ja levyn äänitti Riddo Ridberg Paraisten Music box- studiolla. Itse levyn miksasi Hannu ”Guts” Leiden. Piti tehdä rosoinen livelevy, mitä se oikeasti olikin Paraisilta lähtiessä. Ollaan live bändi, se on se meidän juttumme. Iloa ja liveä. Music boxilla p***e väbätti ja muutkin paikat, kun raakaversioita kuunneltiin. Helsingin miksausmatkalla, jotain suodattui pois, se livemeininki. Seikkailu oli kuitenkin ikimuistoinen eikä siitä ihan p***a tullut. Levystä. Mukiinmenevää, niin kuin pöytäviina tönkkään kolan kanssa. Kierrettiin Etelä-Suomea ristiin rastiin joka viikonloppu ja joskus arkenakin. Jossain vaiheessa päätettiin pitää joku vapaaviikonloppukin, yleensä sekin uhrattiin, jos tuli joku hyvä keikka. Sitten kun se vapaa tuli, vietettiin (laajennetusti kaik kaverit mukana) sekin yhdessä jonkun mökillä. Hurja Rodeo päättyi v. 1996 DBTL festareihin. Vedettiin päälavalla lauantai-iltana 20 000 ihmiselle keikka. Lava oli Aurajoessa ja joen levyinen. Saku Koivu oli laulamassa meidän kanssamme Saunabiisiä. ”Kiekkomiehiä” kävi silloin aika useasti keikoillamme/takahuoneissa jne. Sitten pidettiin puolen vuoden tauko. Joskus muuten vedettiin yhden DBTL- festarin aikaa 9 keikkaa. Yksi keikka niistä oli sunnuntaina Kupittaan jalkapallostadionilla keskiympyrässä. Tepsin pelin puoliajalla. Pienen tauon jälkeen päätettiin kokeilla siirtymistä suomirokkipoppiin vähän niin kuin ohjelmatoimiston, keikkamyyjän ja levy-yhtiön pyynnöstä. Tomppa päätti pitää hetken taukoa, ei oikein viisari värähtänyt pelkästä suomirokista. Ilman mitään dramatiikka vakio perkussionistimme Janne Paanu (Kuusiston kampaus ja geeli – suomen vahvin rumpali) hyppäsi rumpujen taakse. Levydiili tekemällemme suomipoppirokille luvattiin varmana. Timppa teki levyllisen suomipoppirokkia. Sekin äänitettiin i Pargas. Ei tullut levydiiliä. Vedettiin keikkaa vähän aikaa pelkällä Suomen kielellä ja pikkuhiljaa palattiin siihen mistä lähdettiin. Vedettiin kaikkea sekaisin. Kyllä se pohjavire on aina vinksahtanut sinne country-southern rock / rock a billy/ suuntaan. Tyyli kuitenkin on aina ollut todella vapaa ja tarkoitus tuottaa iloa itselle ja niille ihmiselle ketkä ovat tulleet paikalle. Helvetinmoista gohgaamista se on ollut se meidän livesoitto. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kunhan vaan ei ole ollut tylsää. Loppuvuodesta 1997 jäätiin sitten koko jengi huilaamaan. Jonkinlaisessa konsensuksessa päätös syntyi. Päällimmäisenä tai samanaikaisena ajatuksena ja huolena oli, että oliko tämä homma nyt sitten nähty ja koettu. Puolen vuoden päästä päätettiin kuitenkin tehdä vielä yksi keikka, kun kerran pyydettiin ja, että ei sitten kaduttaisi. Haluaminenhan on halpaa, toivominen ihunaa ja katuminen on ihan Gauhiaa. Kotibaarissa Kaarinan Hovinarrissa/Old Texasissa se vedettiin, ns. paluu keikka tai Re- union. Toveri Tom palasi runpujen taakse. Nyt meillä oli kaksi rumpalia, mikä oli tietenkin ihan super cool. Päätettiin, että jos tulee ihmisiä paikan päälle, niin tehdään varmaan joku muukin keikka. No tulihan niitä ihmisiä. Tupa täyteen – sold out. Siitä päivästä on kohta 20 vuotta ja jatkettu on keikka ja tilanne kerrallaan. Tehdään keikkoja silloin kun siltä tuntuu, joka vuosi on tehty keikkoja. Ihan helvetin hauskaa on ollut edelleen. Varmaan jatketaan niin kauan kuin henki pihisee. Bändissä on ollut mukana (varsinkin aktiiviaikana) meidän soittajien lisäksi teknisiä henkilöitä, ystäviämme. Janski (janos) miksaaja, Esa ”Elzi” Koljonen, pääteknikko (RIP), Pazzo ja Iska - kuljetusvastaavat. Vaimot/Naisystävät tietenkin ovat tärkeitä. Ovat jaksaneet olla mukana ja rinnalla, näissä soittohommissakin. Niissä on tapahtunut vaihdoksia. Okan Katja ja Tompan Piia on ollut mukana eka keikasta tähän päivään. Pitkään on mukana olleet Paanun Anne, HIldeenin Tiia, Timpan Hanne, Peten Suvi ja Paten…

Tärkeimpiä kuitenkin olette te arvon ystävät ja toverit - kylien naiset, naiset ja miehet, jotka olette runsain määrin ja mitoin saapuneet keikoillemme – sitä on ihmetelty ja kiitelty. Nostamme nyt lipattomat hattumme korkealle ylös nöyrän kiitoksen merkiksi. Never forget. Keep on rockin ja nähdään keikoilla. Oka The Bassman (also)