Smartblock

Smartblock

Jaa

11/12/2025

Työn imu syntyy arjessa, ei sattumalta.

Usein ajatellaan, että työn imu riippuu ihmisestä: asenteesta, persoonasta tai siitä, kuka on ”luontaisesti innostunut”. Todellisuudessa työn imu rakentuu ympäristöstä ja arjen rakenteista.

Selkeät tavoitteet, rakentava palaute, onnistumisen hetket ja tila kasvaa luovat perustan, jossa työn imu voi syntyä. Jos työn imu katoaa, syyt löytyvät harvoin ihmisestä. Useammin ne nousevat itse työstä: epäselvistä odotuksista, ylikuormituksesta tai siitä, että pienet voitot jäävät huomaamatta.

Arjen rakenteet, kuten tiimipalaverit ja tavoitteiden pilkkominen viikkotason tekemiseksi, selkeyttävät suuntaa ja auttavat keskittymään olennaiseen.

Myös yhteistyö ja hyvä ilmapiiri tekevät työn imusta yhteisen asian. Kun tiimi vetää samaan suuntaan ja onnistumiset jaetaan, innostus tarttuu. Pienet teot kuten palaute, sparraus ja yhdessä iloitseminen vahvistavat työn imua joka päivä.

Hyvä uutinen? Työn imu on palautettavissa ja se onnistuu parhaiten yhdessä.

Työn imu palaa, kun päivitämme arjen käytännöt vastaamaan tämän päivän tarpeita. Se tarkoittaa esimerkiksi palautumishetkien muistamista, oikean lounasajan varaamista kalenteriin, selkeitä päätöksentekotapoja ja turhien palaverien karsimista.

Kun rakenteet tukevat arkea, innostuminen tulee luonnostaan.

20/11/2025

Tila voi tehdä kohtaamisesta kokemuksen. Ja parhaimmillaan se tekee kokemuksen myös koko työpäivästä.

Työpäivä on sekoitus monenlaisia hetkiä: palavereja, keskittymistä, nopeita juttutuokioita, ideointia, Teams-keskusteluja, hiljaisuutta ja yhteistyötä. Jokainen hetki vaatii hieman erilaisen ympäristön.

Useimmissa toimistoissa kaikki tapahtuu kuitenkin yhdessä ja samassa tilassa.
Kun ympäristö ei mukaudu erilaisiin tarpeisiin, työstä tulee helposti kuormittavaa ja päivän fiilis kärsii.

Nyt kun toimistolla käydään harvemmin, siellä olon pitäisi tuntua mielekkäältä.
Ei vain siltä, että tuli piipahtamaan, vaan siltä että päivän työt saa oikeasti maaliin.

Kokemuksellinen tila tarkoittaa käytännössä paikkaa, jossa voi rauhoittua, jossa ajatukset lähtevät liikkeelle ja jossa on helppo olla toisten kanssa. Paikkaa, jossa keskittyminen onnistuu ja tapaamiset tuntuvat oikeilta kohtaamisilta.

Kun tila reagoi työn eri muotoihin, päivä rullaa kevyemmin ja tekeminen pysyy hyvässä flow’ssa.
Tila vaikuttaa siihen, miltä koko työ tuntuu.

Kun kohtaamiset merkitsevät ja työ merkitsee, myös tilan pitää merkitä.

06/10/2025

Asiakaskohtaaminen alkaa siitä, miltä tila näyttää.

Tilat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.
Ensivaikutelmalla on valtava merkitys. Ei vain fiilikseen, vaan koko brändi-imagoon.

Yrityksen tilat eivät ole pelkkiä seiniä tai työpisteitä.
Ne viestivät arvoista, ammattimaisuudesta ja siitä, millaista yhteistyötä asiakas voi odottaa.

Kun ympäristö tukee kohtaamista, asiakas tuntee olonsa tervetulleeksi.
Hyvä tila tekee kohtaamisesta sujuvan – ja juuri siksi se jää mieleen.

Millaisen viestin sinun tilasi antavat ennen kuin ensimmäistäkään sanaa on vaihdettu? 💡

Oma Yritys listan huipulle Huonekaluliike Helsinki :ssa?
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Kategoria

Puhelin

Osoite


Hyttitie 8
Helsinki
00700

Aukioloajat

Maanantai 08:00 - 18:00
Tiistai 08:00 - 18:00
Keskiviikko 08:00 - 18:00
Torstai 08:00 - 18:00
Perjantai 08:00 - 18:00