Putinki
Putinki aloitti toimintansa Hakaniemen hallin yläkerrassa vuonna 1973. Arabian vanhoja astioita sekä itsetehtyjä postikortteja. Sittemmin Putinki on muuttanut Helsingin Hermanniin ja kasvanut postikorttien, muistikirjojen sekä lahjatavaroiden maahantuonti- ja tukkuliikkeeksi. Elokuussa 2013 Putinki palasi alkujuurilleen ja avasi kaupan Runeberginkadulle, samalla jatkaen Töölöläistä paperikauppaper
12/05/2026
Ihastuttavia Roger la Borden uutuuksia. 🌸 Miltä kuulostaisi ajatus kirjoittaa kirje ystävälle, jota et ole nähnyt pitkään aikaan? Siitä luultavasti koituisi ilostumista ja lämpimiä tunteita. 💌
07/05/2026
Kaikki Cavallinin palapelit ja julisteet -30% 8.-22.5.2026
Psst! Kaupoilla ja verkossa viimeinen erä Cavallinin supersuosittuja palapelejä ja julisteita. Kun tuotteet loppuvat, niitä ei enää saada lisää. Eli nyt kipinkapin ostoksille! 🏃
Valikoima vaihtelee myymälöittäin.
23/04/2026
Nostetaanpa välillä esiin yksi meidän kestosuosikeista: Paperblanksin palapelit.
Näissä palat napsahtavat paikoilleen juuri niin kuin pitääkin, sillä laatu on aivan omaa luokkaansa.
Toinen kiva ja ainutlaatuinen juttu näissä on se, että paloissa on kaunis kimalteleva metallinhohto.
Jos palapelit ovat sun juttu, näitä ei kannata ohittaa!
Paperblanksin palapelejä löydät meidän myymälöistä ja verkkokaupasta.
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.
Kategoria
Ota yhteyttä Yritys
Nettisivu
Osoite
RuneberginKatu 44/Siltasaarenkatu 11/Korkeavuorenkatu 19/Hämeentie 135
Helsinki
00100/00530/00130/00560
Aukioloajat
| Maanantai | 10:00 - 18:00 |
| Tiistai | 10:00 - 18:00 |
| Keskiviikko | 10:00 - 18:00 |
| Torstai | 10:00 - 18:00 |
| Perjantai | 10:00 - 18:00 |
| Lauantai | 10:00 - 16:00 |