WennLess

Tasan vuosi sitten sylissäni oli tunnin ikäinen pienokainen.🩵
Kuluneeseen vuoteen on mahtunut paljon. Onnea, iloa, helpotusta, tasaisia hetkiä, pelkoa, suunnatonta surua, kipua ja tuskaa… Jo hänen syntymänsä riisui paljon turhaa pois ja vahvisti luottamusta Jumalan suuriin käsiin, jotka viime kädessä ohjaavat elämäämme. Viimeisen kuukauden aikana se on konkretisoitunut entisestään ettei elämämme ole meidän käsissä. Rafaelin syntymää edeltävien viikkojen aikana tuli rakkaaksi Isä meidän -rukouksesta mukailtu laulu. Sitä on tullut kuunneltua paljon sekä synnytyksen käynnistymistä odotellessa, Rafaelin synnytyksessä ja postpartumissa m***a myös viime aikoina. 🎶”Isä meidän, tulkoon valtakuntasi, kaikkialla tapahtukoon tahtosi. Sillä kaikki voima sinun yksin on, nyt ja ainiaan, nyt ja ainiaan.”🎶 Kumpa tähän osaisi tyytyä - tapahtukoon Sinun tahtosi.🙏🏼
Kulunut vuosi on ollut taatusti elämäni rankin vuosi ja tuntuu kuin jokin mylly olisi lähtenyt vuosi sitten pyörimään. Mylly, joka riisuu paljaaksi, opettaa pyytämään ja ottamaan apua vastaan, paljastaa elämässä oleellisimmat jutut, kirkastaa omia arvoja entisestään ja luo uuden suunnan, joka on entistä merkityksellisempi. Tähän päälle kun vielä lisätään oman vauvan kantaminen hautaan, alkaa ite olla jo melko puhki myllyn pyörityksestä ja toivoisi elämän edes hiukan kevenevän.🙏🏼
Vaikka tällä hetkellä tuntuu, että elämä on melko sumuista ja päivän tärkeimmät asiat ovat istua lasten kanssa sohvalla kirjaa lukien ja käydä haudalla, eikä näe oikein eteenpäin, osaa nähdä entistä suurempana lahjana elämän ja kaiken sen mitä on kuitenkin saanut. Kun elämä lyödään pirstaleiksi, suurimmiksi iloiksi ja riemun aiheiksi tulee se kun vajaa yksivuotias kävelee vastaan ja haluaa syliin kun tulee haudalta ja itse hieraisee joka kerta silmiä, että onko meidän talossa oikeasti ensimmäistä kertaa alle vuoden ikäinen vauva, joka kävelee.🥹 Suurin onni tällä hetkellä ovat lapset, jotka tuovat elämän ja ilon sinnekin missä sitä ei ole.🙏🏼❤️