Kokoomusnuoret
Kansallisen Kokoomus rp:n nuorisojärjestö Kokoomusnuoret on Suomen vaikutusvaltaisin poliittinen nuorisojärjestö - kauttamme saat näköalapaikan politiikkaan ja jäsenenä pääset vaikuttamaan niin Kokoomusnuorten, kuin Kokoomuksenkin suuntaan. Järjestömme on hyvä väylä kouluttautua yhdistystoiminnassa, tutustua poliittiseen päätöksentekoon sekä tavata muita politiikasta kiinnostuneita nuoria niin kotimaassa, kuin kansainvälisissä tapahtumissa.
19/06/2026
Kokoomusnuorilta aurinkoista, rentouttavaa ja ennen kaikkea turvallista juhannusta kaikille! ☀️
16/06/2026
Kokoomusnuoret näkyy tänäkin vuonna SuomiAreenalla! ☀️
Porin SuomiAreena tuo kesäkuun lopussa yhteen politiikan tekijät ja kiinnostavat keskustelut, ja Kokoomusnuoret on tuttuun tapaan mukana. Tässä viikon ohjelma osaltamme 👇
Tiistaina 23.6. klo 12.00 Kaupungintalon pihan lavalla kysytään, karkaako nikotiinimarkkina valvonnasta. Puheenjohtajamme Binga Tupamäki paikkaa paneelissa kansanedustaja Tere Sammallahtea (kok.), mikäli tämä on samaan aikaan eduskunnassa äänestämässä alkoholilainsäädännöstä. Paneelissa pohditaan, ohjautuuko savuttomien nikotiinituotteiden kulutus valvottuun ja verotettuun markkinaan vai vahvistuvatko rajakauppa ja harmaa talous. 💬
Keskiviikkona 24.6. klo 15.00 Sata Shipbuilding -lavalla käydään jo perinteeksi muodostunut nuorisopuheenjohtajien tentti. Binga kohtaa muut poliittisten nuorisojärjestöjen johtajat ja kertoo, mitä nuoret odottavat seuraavalta vaalikaudelta ja millä teemoilla Kokoomusnuoret menee kohti vuoden 2027 eduskuntavaaleja. Tule mukaan seuraamaan! 🎤
Ilta jatkuu klo 19.30 poikkipoliittisessa nuorten saunaillassa Saunatila Färjäämössä Porin Puuvillassa. Satakunnan poliittiset nuoret kutsuvat kaikki politiikasta kiinnostuneet nuoret löylyihin ja hyvään seuraan. 🍾
Nähdään Porissa!
28/05/2026
Kokoomusnuoret & KD Nuoret: Ministeri Häkkänen ei tehnyt mitään väärin 📣
Vasemmistonuoret, Vihreät nuoret, Arabikansojen ystävyysseura, Nahlieli, Suomen palestiinalaisten yhdistys, Suomen rauhanpuolustajat ja Sumud vaativat puolustusministeri Antti Häkkäsen eroa, koska hänen johtamansa puolustusministeriö osallistui Israelin kanssa samaan puolustuskonferenssiin.
Tapahtuman järjesti puolustus- ja ilmailualan yritysten kattojärjestö PIA ry yhdessä Israelin suurlähetystön kanssa. Puolustusministeriöstä osallistui yksi virkailija muiden joukossa. Yhteydenpito teollisuusfoorumeihin Suomessa ja maailmalla kumppanimaiden kanssa on säännöllistä toimintaa.
Nyt Häkkäsen eroa vaaditaan, koska hän ei erikseen kieltänyt puolustushallintoa osallistumasta konferenssiin eli suorittamasta perustehtäviään. Yhteistyö Israelin kanssa ei ole uusi asia. Kyseisen tapahtuman nostaminen tikunnokkaan on joko tahallista harhaanjohtamista tai osoitus siitä, ettei vaatimuksen esittäjillä ole ymmärrystä Suomen turvallisuuspolitiikasta.
Todelliseksi kysymykseksi nousee, pitääkö meidän perua kauppa Daavidin lingosta. Suomelta riisuttaisiin maailman paras ilmatorjuntajärjestelmä keskellä Euroopan kiristyviä suhteita Venäjään. Vasemmistoliitto on ainakin vaatinut Israelin kanssa puolustusyhteistyön katkaisemista suoraan, vaikka maksetut sadat miljoonat menetettäisiin eikä vastaavanlaista teknologiaa saataisi.
Nurinkurisesti Daavidin lingon hankinnasta päätti Marinin hallitus huhtikuussa 2023, jolloin sekä vihreät että vasemmistoliitto olivat hankintaa hyväksymässä. Nyt oppositiosta käsin turvallisuuspolitiikkaa tehdään lyhytnäköiset kampanjasloganit edellä. Eduskunnan vasemmalla laidallakin tulisi muistaa, että puolustushankintojen tehtävä on yksiselitteinen: antaa Suomelle parhaat edellytykset suojautua.
Jos suorituskyvystä tingitään poliittisten irtopisteiden tai symbolieleiden vuoksi, lasku maksetaan ihmishengillä. Suomella tai millään vastuuntuntoisella maalla ei ole tähän varaa. Puolustusministeriön entinen kansliapäällikkö Esa Pulkkinen on todennut, että Suomi valitsee aina parhaat markkinoilla olevat puolustusmateriaalit. Hänen mukaansa ne tulevat pääasiassa Yhdysvalloista ja Israelista. Siksi Suomen on edelleen edistettävä Daavidin lingon hankintaa Israelin kanssa.
Lopuksi on selvennettävä erovaatimuksen räikein kohta. Järjestöt väittävät Suomen tukevan kansanmurhaa välillisesti puolustushankintojen kautta. Kuitenkin ICC:n pääsyyttäjä Karim Khan ilmoitti vain pari viikkoa sitten, ettei ole ainakaan vielä olemassa riittäviä todisteita siitä, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan. Ministerin eroa vaaditaan siis todistamattoman syytöksen perusteella. Tämä kertoo enemmän vaatimuksen esittäjien menetelmistä kuin Häkkäsen toiminnasta.
Lue verkossa: https://www.kokoomusnuoret.fi/kannanotot/2026/05/kokoomusnuoret-kd-nuoret-ministeri-hakkanen-ei-tehnyt-mitaan-vaarin/
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.
Kategoria
Ota yhteyttä organisaatio
Osoite
TöölönKatu 3A
Helsinki
00100