DTL

DTL

Jaa

Diakoniatyöntekijöiden Liitto edustaa evankelis-luterilaisessa kirkossa sekä muualla julkisella sektorilla tai järjestöissä työskenteleviä diakonisen sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoita. Liiton jäseneksi hyväksytään henkilö, jolla on kirkkohallituksen hyväksymä ev.lut diakonian tai kasvatuksen virkaan kelpoistava, vähintään amk- tai vastaava tutkinto tai työssä oleva alan opiskelija. Opiskelijajäseneksi voidaan hyväksyä opiskelija, jonka opinnon pätevöittävät edellä mainittuihin virkoihin.

Drooniuhka | Tarvitsemme valtakunnalliset ja alakohtaiset pelisäännöt 29/05/2026

Miten toimitaan, jos viranomaiset antavat ohjeen välttää liikkumista ulkona ja pitäisi mennä töihin? Kokonaisuus on moniulotteinen ja monimutkainen, m***a tarvitsemme nyt selkeitä linjauksia, pohtii JUKOn Jouni Vattulainen.

Drooniuhka | Tarvitsemme valtakunnalliset ja alakohtaiset pelisäännöt ”Vaaratilanteessa työntekijät ja virkamiehet eivät ole yhdenvertaisessa asemassa. Osa voi jäädä etätöihin, osalle etätyö ei ole mahdollista. Osa työskentelee kriittisissä tehtävissä”, huomauttaa blogissaan JUKOn toiminnanjohtaja Jouni Vattulainen.

29/05/2026

Onnittelut kaikille Diakonia-ammattikorkeakoulu'sta ja Yrkeshögskolan Novia - Novia UAS'sta valmistuville tulevaisuuden diakoniatyöntekijöille ja YAMK-tutkinnon suorittaneille. Siunausta ja menestystä työhön ja elämäänne!

Mobile uploads 24/05/2026

Mikkelin piispa vihki kirkon virkaan uusia työntekijöitä. Diakonian virkaan vihittiin Taru Granlund. Onnittelut ja siunausta kaikille vihityille!

Vihkimyksen jälkeen hymy oli herkässä!

22/05/2026

Liiton hallitus aloitti tänään uuden strategian työstämisen keskustelemalla tilannekuvasta ja tulevaisuuskuvista. Tästä jatketaan vielä hallituksen kokoukseen, jossa mm. valitaan vuoden diakoniatyöntekijä ja päätetään Pro diaconia -ansioristin saajat. Ansioristillä huomioitavat julkistetaan diakonian viran päivänä 1.9. ja vuoden diakoniatyöntekijä 10.9. Diakoniatyöntekijöiden päivillä Hämeenlinnassa.

Kun nöyryyden ihannointi kadotti diakoniasta johtajuuden - diakonian käsitteen kriittistä arviointia - Jobimedia 19/05/2026

Millaista diakoniaa kirkossa oikeastaan arvostetaan - hiljaista palvelemista vai myös vastuullista johtamista, pohtii TT, dos. Esko Ryökäs kirjoituksessaan.

Kun nöyryyden ihannointi kadotti diakoniasta johtajuuden - diakonian käsitteen kriittistä arviointia - Jobimedia Kun diakoniaa on selitetty autoritäärisen ajan käsitteillä, myös nykyinen puhe voi kantaa niiden kaikuja.

Oma organisaatio listan huipulle Voittoa Tavoittelematon Organisaatio Helsinki :ssa?
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Puhelin

Nettisivu

Osoite


RautatieläisenKatu 6
Helsinki
00520

Aukioloajat

Maanantai 09:00 - 15:00
Tiistai 09:00 - 15:00
Keskiviikko 09:00 - 15:00
Torstai 09:00 - 15:00
Perjantai 09:00 - 15:00