Ismo
13/09/2025
Ismo se lähti solaan, trallallallallallei, Ismo se lähti soolaaan.
Sateisen Veronan jälkeen Gardajärven rantoja myöten retki vei Bolzanoon. Sieltä kohti bucket list kohdetta eli Stelvion solaa.
Tuo kiemura 2800m korkealle alkoi jo vähän hengitystä salvata. Kivisen ja tiheän neulansilmäverkoston jälkeen seuraava 2600m korkealle vievä Gavian sola oli jopa mukavempaa ajettavaa.
10h kiemuroiden jälkeen oli hyvä napata skumppa kylmästä ja asettua ruusujen sekaan katselemaan Comojärven maisemia.
08/09/2025
Barreltime! Perillä odottaa jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain punaista 😎🏍️
13/06/2025
Ismo, united with mother of the dragons. Pohjalaisten vahvojen naisten harteilla on mukava kattella kaltaistaan taistelupetoa. Rock on 🤟🤟
09/06/2025
Ismo on käynyt Eestissä useammin kuin Eesti Ismossa. M***a kappas kun aina on pysähdytty Tallinnan vanhaan kaupunkiin, jos ylipäätään on pysähdytty Via Balticaa rynniessä.
Nyt oli Ismon ideana hypätä pyörän selkään ja katsella "Etelä-Suomea" vähän muualtakin.
Lauantaina laivasta ulos ja suoraan kohti Tarttoa rypsipeltojen, sorateiden ja myös mukavien asfalttipätkien seasta yliopistokaupungin vilskettä katselemaan.
Sunnuntaina pikku mutka Otepäälle (ei ihan Olympoksen, Alppien, Åren tai edes Levin tasoinen kukkula, m***a tämän Lapuan korkein mäki.) ja sieltä Viljandin ja Pärnun kautta Saaremaan Kuressaareen kylpemään.
Ei ihan sen hyvän sään aikana päästy Tallinnaan asti kun venekelissä rullailtiin, m***a hyvä ruoka One sixty smokehousessa lämmitti vanut ja part 1/2 tästä kesäretkestä alkaa olla taputeltu.
Joku Just In PuuJärvi täälä kuulemma kiekuu hintoja nostamassa, m***a Ismo jättää musiikkiannin osaan 2/2.
19/05/2025
Ismo sai tarpeekseen koulusta ja fine diningista. Isot tykit, isot oluet, isot kukat. Ismo puolusti myös jokea jonkun ison tyypin kanssa. Palkinnoksi uusi päänahka eli pinssi paitaan.
09/04/2025
Oak barrelista se tietty taas lähti. Ismon retki. Ekan kerran Kanarian Teneriffalla. Hotellin altaalla all inclusiven äärellä on mennyt suurin osa ajasta, liekö siksi eilinen kaupunkipäivä ja merenrantasekoilu jäi Ismolta väliin. M***a tänään sitä kuohuvaa Atlanttia oli sitten tarjolla parinkymmenen metrin verran pään päälläkin kun sukellusharrastus sai jatkoa.
Klicken Sie hier, um Ihren Gesponserten Eintrag zu erhalten.
Kategorie
Küchenteam
Kleidung
Webseite
Adresse
Theresienwiese
Munich
80331